Niin siinä nyt sitten kävi että lopulta se viimeinenkin pentu lähti maailmalle. Voi toista, kuinkahan se siellä uudessa kodissa pärjää. No hyvin tietysti, sen verran reippaasta kaverista on kyse, ettei sitä mitkään pikkujutut hetkauta, ei edes suuri ja karvainen norskipoika jonka kaveriksi se päätyi.

Täytyy kyllä todeta, että muutenkin meidän pennut ovat aika rautahermoja. Kuulen jatkuvasti kommentteja ja ihmettelyä uusilta omistajilta siitä, että pennut eivät pelkää juuri muuta kuin imuria. Imurin pelko siirtyy varmaan jo äidin maidon mukana. Luulen että suurin vaikutus on siinä, että meillä pennut joutuvat elämään tässä elämässä, perheen keskellä. Pakoon ei pääse vaan on oltava tässä mylläkässä mukana. Pojat käsittelevät pentuja jo muutaman viikon ikäisestä saakka ja näin pennuista kasvaa lähes kaiken sietäviä rautahermoisia kissan alkuja.

Uusia pentuja ei varmaan ole tulossa ihan lähiaikoina, paitsi toivottavasti Helmille. Tietysti suunnitelmat ovat valmiina, mutta toteutuksesta en tiedä. Helmillä on ultra tänään ja selviää onko se kantavana. En usko. Helmi asuu sijoituskodissa ja kävin sitä viime viikolla katsomassa. Pientä muutosta oli nisissä tapahtunut, mutta pelkään että se on taas valeraskaus. Ultrausaika on ihan kohta, tulos jo jännittää...

Tässä vielä kuva eilen uuteen kotiinsa muuttaneesta pennusta.